Pages

perjantai 28. joulukuuta 2012

Uudet hiukset!

Terve ja hyvää loppuvuotta! Tämä kirjoitus on kaikille Sydneyn kampaamoista ja hiustenvärjäyksestä kiinnostuneille. Kirjoitus on myös hieman hömpähtävä, mutta pitäähän sitä joskus hullutella, vai mitä? 

Johdatukseksi kerrottakoon, että Suomessa värjäsin tukkani tyvikasvun noin kuuden viikon välein hyvin edulliseen hinta-laatusuhteesen ja olin hieman huolissani, miten asia tulisi täällä sujumaan. Tajuttuani miten kallis kaupunki Sydney on, huoleni eivät juuri pienentyneet, päinvastoin. Siksi teinkin jotain mitä ei ikinä pitäisi, ja menin ostamaan Groupon Sydneyn kautta ajan erääseen random kampaamoon. Hälytyskellot alkoivat soida päässäni viimeistään siinä vaiheessa, kun neljä eri ihmistä oli sorkkinut tukkaani ja olin istunut toner päässäni varmaan 30 minuuttia - mikä on siis ihan liikaa. Noh, tukan väri oli kamala käynnin jälkeen ja se oli myös kammottavassa kunnossa: sähköinen, hauras ja ohut kuin hämähäkinseitti. 

En viitsinyt edes kirjoittaa asiasta tänne ennen kuin nyt, sillä onneni näyttää kääntyneen toisen kampaamon kanssa. Löysin Revon googlettamalla, ja en voi muuta sanoa kuin että WAU! Itse salonki on viihtyisä, puhdas (!) ja henkilökunta on koulutettu oikeasti palvelemaan asiasta, eikä vain rahastamaan. Pääsin ilokseni  itse salongin johtajan käsittelyyn, eikä tukkakultani taida olla koskaan ollut niin taitavissa käsissä. Varsinainen taiteilija kyseessä.


Tässä näkyy vielä mun inhottava keltainen ja huonovointinen tukkani. Kampaanjani Graig laittoi ensin tyvivärin puoleksi tunniksi, sitten hän valeli sitä myös muuhun tukkaan, ettei raja näkyisi niin selvästi, minkä jälkeen mentiin pesulle. Pesun jälkeen meinasin kirkua, sillä tukan väri oli siinä vaiheessa lähinnä neonkeltainen, mutta onnekseni toneria ei ollut vielä laitettu. 




Tässä on toner (strawberry blond) päässä. Kaikki Revon käyttämät aineet tuntuivat miellyttäviltä, eivätkä kirvelleet päänahassa, kuten halvoilla blondereilla on tapana tehdä. Kyllä kunnon aineet (lue: ilman ammoniakkia) ovat kunnon aineita, ja tukastansa pitää pitää huolta - varsinkin minun tapauksessani, kun blondausta on takana jo useita vuosia. Kampaamon palvelu oli aivan ensiluokkaista ja sain muun muassa kunnon kahvikoneen kahvin penkissä istuskellessani, enkä mitään mustaa tärpättiä niin kuin Suomen kampaamoissa. 


Yllä oleva kuva ei ole minun ottamani. Revoa voi fiilistellä lisää tästä

Hinnat Revossa eivät ole edullisia, minkä ehkä jo saatoitte arvata, mutta jokainenhan päättää itse mihin omia rahojaan käyttää? Itse olen todennut, että tukka on niin näkyvä osa ulkonäköä, että on kiva, jos se on juuri sellainen kuin itse haluaa. Enkä tiedä mitään niin öklöä kuin kellertävä ja halvoilla aineilla blondattu tukka.  Yök! Eikä tuo operaatio nyt niin kallis ollut, ja ensi kerralla kun menen, niin ei tarvitse värjätä kuin juurikasvu, ja se on sitten vain muutaman kympin kalliimpi kuin Suomessa. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka haluavat tukallensa laatua!



Humputtelupitoista loppuvuotta vaan kaikille! 

Revo, 339 Sussex Street, Sydney. Muun muassa Facebookista voi tsekkailla lisätietoja. 

For people who are looking for an excellent hair salon with feasible prices, I recommend Revo

2 kommenttia:

  1. Tosi kivan väriset hiukset! :) Itse odotan kauhulla miten väri täällä muuttuu auringossa ja suolavedessä.. blah.
    Melbournessa löysin mielestäni maailman parhaan salongin, ja muuttaessani tänne he suosittelivat minulle muutamaa kampaamoa keskustan tuntumassa.. Huhhuh oli hinnat vain hieman huokeita kuin googletin, mullekin jopa liian kalliita, ja luulen kyllä että ne on jotain ihan Sydneyn parhaimmistoa..! :D
    Mutta niin kuin sanoit- tukka hyvin kaikki hyvin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Nuo hinnat on kyl aika kovia. Mä päätin luopua gym-haaveista, käydä lenkillä (= ilmaista) ja panostaa tukkaan! Elämä on valintoja :) Joko oot tullu Sydneyhyn?

    VastaaPoista

Kiitos!