Pages

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Happy 2013!!

Eli mahtavaa vuotta 2013! Sydneyn raketteja hehkutettiin kaikissa isoimmissa suomalaismedioissa melkoisesti, eivätkä ne videolta nähtyinä kovin vaatimattomilta näyttäneetkään. Täytyy myöntää, että meillä ei näin debyyttivuotena ollut ollenkaan parhaat paikat viisi miljoonaa euroa maksaneen 12 minuutin show'n katseluun. Ensi vuonna olemme viisaampia! 


Ihmisiä oli liikkeellä aivan hirveästi, 1,5 miljoonaa tarkalleen ottaen, uutisissa sanottiin. Ja sen kyllä huomasi - ja haistoi! Ihmisvilinässä nimittäin hiki virtasi, eikä sitä kauaa jaksanut katsella. Onneksemme asumme aivan tapahtumapaikkojen ytimessä, joten kotimatka kesti tarkalelleen ottaen kaksi minuuuttia, heh. 


Itse nautiskelimme viimeisestä vuoden 2012 tunnista samppanjamukit kädessämme Rocksin kukkuloilla. Ilma oli kirkas ja lämmin. Laskeskelimme poikaystävän kanssa kuinka monessa kaupungissa on tullut vietettyä uutta vuotta, ja nyt olen itse taas yhden kaupungin rikkaampi Helsingin, Pariisin ja Lontoon lisäksi! Kun raketit oli ammuttu ja ihmiset alkoivat vyöryä kotejaan kohti, keskustassa kuulutettiin megafoneista junien aikatauluja. Melko avuliasta kaupungin puolelta, sanoisinko!


Happy New Year everyone! We didn't quite had the best spot to see the 1,5 million euros and 12 minutes fireworks in Sydney but next year we'll be wiser! 

2 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa uutta vuotta! :) Viime vuoden jälkeen olimme viisaampia, ja vietimme 'väljemmän' uudenvuoden aaton ihan vain Manlyn biitsillä :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Täytyy miettiä tarkemmin, missä vietetään seuraava uusi vuosi!

    VastaaPoista

Kiitos!