Pages

maanantai 23. syyskuuta 2013

I heart spring & city life

Moikka kaikille! Tulin pikaisesti tänne kehumaan ihania viime päivien kevätsäitä täällä Sydneyssä. Puut ovat saaneet vihreän harson, kukkien nuppuja näkyy siellä täällä ja lämpötila alkaa nousta. En ollut Sydneyn keskikesän suuri ystävä viime vuonna, mutta kevät tuntuu aivan ihanalta. Aamuisin on upea valo ja ilma on kostea ja hieman viileä. 

Suomessa kevät on aina ollut suosikkivuodenaikani, ja tuntuu siltä, että niin se on täälläkin. Kohta tulee nimittäin vuosi täyteen siitä, kun astuin Australian mantereelle ensimmäistä kertaa ja voin sanoa eläneeni kaikki Sydneyn vuodenajat. Paljon on muuttunut vuoden aikana, ja nyt tuntuu, että seuraavasta vuodesta tulee entistä parempi, koska tiedämme jo, mitä kannattaa tehdä ja minne mennä milloin, miten toimia kun joku ei toimi jne. Kirjoittelen myöhemmin postauksia siitä, miten ensimmäinen vuosi Australiassa sujui.

Eilen nautimme upeasta kevätpäivästä Royal Botanic Gardenissa Kindlen ja eväiden kanssa. Luen juuri Carl Jungia ja Paul Austerin New York trilogya, ja aina kun jompi kumpi alkaa tuntua tarpeeksi vaikealta, vaihdan toisen opuksen pariin, heh. Opera Bar oli aivan täynnä ja ympäri kaupunkia näkyi juoksijoita Blackmoresin puoli- ja kokomaratonien ansiosta. Yläoikealla on kuva meidän kotikadusta Rocksista, ja tänään oikein havahduin siihen, kuinka nätti se juuri nyt on kun puihin on tullut lehdet. 

Ah, kevät!

6 kommenttia:

  1. On ihana lukea blogiasi ja katsella kuvia Sydneystä. Olen kerännyt jo monta "tärppiä" blogistasi meidän tulevia Sydney-päiviä varten. Kävimme noin vuosi sitten Sydneyssä kolmen päivän ajan ja jatkoimme matkaa Gold Coastille. Marraskuussa palaamme Sydneyyn kahdeksi viikoksi lomailemaan ja nauttimaan siitä ihanasta tunnelmasta ja maisemista.

    Jatka samaan malliin, täällä on yksi innokas lukija. :)

    -Marjut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Marjut, kiitos! Kerrothan, jos Sinulla herää jokin toivepostaus mieleen! :)

      Poista
  2. Löysin juuri blogisi ja illan aikana selailin miltein kokonaan läpi. Blogisi on aivan ihana ja kuvat ovat upeita! Tulee hyvälle mielelle, kun tätä lukee. :)

    Täällä kirjottelee parikymppinen nainen, joka muutti kanssa vuosi sitten Sydneyyn. :)
    Tällä hetkellä olen Suomessa lomailemassa(salmiakkia mässytän tälläkin hetkellä), ja parin päivän päästä olisi tuskaisen pitkä lento tiedossa takaisin päin. Vaikka tulee vaikeaa hyvästellä perhe ja ystävät ( taas ) niin silti odotan kovasti, että pääsen takaisin " arkielämän " pariin. :)

    Mutta tosiaan aivan huippublogi ja täältä sait uuden lukijan. :)

    - Taru

    ps. Mistä kaupasta löysit nuo Fazerin hapankorput??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Taru, ja kiitos kiitos kiitos, tulin itse tosi hyvälle mielelle viestistäsi! Missä päin asustelet täällä Sydneyssä ja mitä puuhaat? Laita ihmeessä sähköpostiini lisätietoa itsestäsi, on aina kiva tavata uusia Sydneyn suomalaisia. Haaveilen itsekin reissusta Suomeen, mutta juuri nyt se ei vain ole mahdollista :(

      Hapankorput osuivat silmiini Pyrmontin IGAssa :)

      Poista
  3. Terveiset syksyisestä Kanadasta. Ihania kuvia taas ja aivan ihanan näköinen tuo teidän katu :)

    VastaaPoista

Kiitos!