Pages

lauantai 7. syyskuuta 2013

Cleanse - miten siitä selvitään

Hello vaan kaikille! Aion kertoa teille seuraavaksi spring cleanse -dieetistä, jonka aloitin viime viikon keskiviikkona ja joka loppui eilen perjantaina kymmenen päivän jälkeen.

Sydney on miljoonakaupunki ja täältä saa kaikkea omaan kotiinsa napin painalluksella. En tiedä, onko Suomessa samantyyppisiä palveluita, mutta jos on, niin hinta on yleensä niin tolkuton, ettei kellään ole siihen varaa. Olen jo pitkään halunnut kokeilla jotain tällaista, ja kun löysin netistä sopivankuuloisen palvelun ja menun, painon nappia, ja seuraavana päivänä ovemme takana jo odotti tällainen paketti:


...eli kymmenen päivän pituinen cleanse-kuuri, jossa oli mukana kaikki ruoat kymmenelle päivälle. 


Minkä vuoksi sitten ryhdyin moiseen? Olen ihan kauhea kahvinlitkijä, tykkään herkutella, enkä jaksa seurata mitään yhtä ruokavaliota ikinä kovin pitkään, vaikka en mikään suursyömäri ole koskaan ollut. Toisin sanoen haluan nautiskella elämästä. Ja minun kohdallani siihen kuuluu usein tosi hyvä ruoka ja jälkkärit, viime aikoina laadukkaat jälkkäriviinit myös hurahdettuani niihin Hunter Valleyn jälkeen. Well, tosi hyvä ruoka ei aina ole kaikkein terveellisintä, joten elimistö ei aina voi kovinkaan hyvin. En nyt ala tähän eritellä kroppani vaivoja, mutta kaikki varmasti tietävät, mitä siitä seuraa, jos syö huonosti...

Nyt tuntui, että jaksaisin henkisesti totella tällaista kuuria, koska se kestäisi vain kymmenen päivää, eikä kyse ollut tavallisesta paastosta, jossa juodaan vain mehuja (sitäkin on tullut kokeiltua, ja hyi olkoon, kestin kaksi päivää!). Ensisijainen tarkoitukseni ei myöskään ollut laihtua tämän jälkeen, vaan lähinnä puhdistaa keho kaikista myrkyistä, joita olen siihen vuosien mittaan tunkenut. 

Kuurin aikana syödään siis ruokaa koko päivän ajan, mutta tosi pieniä annoksia, ja kaikki ruoat ovat säilöntäaineettomia, maidottomia, gluteiinittomia, vehnättömiä, eikä punaista lihaa, kahvia tai alkoholia saa syödä tai juoda. Päivän kalorimäärä on 1 000. Täytyy sanoa, ettei henkinen taistelusoturini enää koskaan halua mehudieetille ryhtyä, siitä on niin kammottavat muistot, mutta tämän vedin 99 % kunnialla maaliin. Miten? Se selviää alta.


Ensimmäinen päivä


Aamu alkaa smoothiella ja sitruunavedellä. Lasken, että tämä on ensimmäinen päivä kymmeneen vuoteen (10!!!!), kun en juo kahvia. Päänsärky nostaa ruman päänsä heti keskipäivällä ja on mahvimmillaan juuri ennen nukkumaanmenoa. Yritän juoda vettä jatkuvasti, jotta se helpottaisi, mutta iltayhdeksältä luovutan, syön banaanin (joka siis ei kuulu ruokalistaani) ja kääriydyn peiton alle. Uni tulee hetkessä. 


Toinen päivä

Herään 4.40 täysin pirteänä. Aamun edetessä olo muuttuu lähinnä karmivaksi. Vi****aa, enkä ymmärrä, miksi ryhdyin tähän. Paleltaa ja heikottaa. Olen juonut varmaan 20 kuppia inkivääriteetä. Kadun kaikkia niitä juustokakkuja ja possutteludinnereitä, jotka olen itselleni sallinut. Hyvä puoli tilatussa paketissa kuitenkin on, ettei tarvitse kiukkuisena alkaa kokata itselleen mitään. Fuskaan taas, ja syön banaanin ennen nukkumaanmenoa, koska on niin hirveä nälkä.

Kolmas päivä

Päänsärky on hävinnyt, mutta olo on nuutunut ja heikko. Haukotuttaa. Kaikki tähän asti syömäni aamupalasmoothiet, lounaat ja illalliset ovat olleet tosi herkullisia, mutta olemattoman pieniä. Päässäni pyörii joka sekunti kaikenlaiset ateriakompinaatiot, joita aion valmistaa kuurin loputtua. Nuuhkin mieheni juustopastaa nälissäni, kun hän tulee kotiin. Banaani häviää vatsaani jälleen ennen nukkumaanmenoa.

Neljäs päivä


Aamupalaksi on kaksi gluteiinitonta toastia hummuksen ja tomaatin kanssa!!! Hallelujah! Ihanaa! Aamu alkaa jopa herkutellen, ja nälkä ei ole enää yhtä paha kuin kolmena ensimmäisenä päivänä, mutta ei se silti ole mihinkään kadonnut. Syön enää vain puolikkaan banaanin.

Viides päivä

Herään 5.30 täysin pirteänä, ei nälkää, ei päänsärkyä. Vatsa voi hyvin ja nautiskelen hiljaisuudesta myös kotona. Katselen ulos, kuinka kuntopyöräilijät huhkivat jo 6.00 maissa autiossa Sydneyssä.

Sydneyn keskustassa kiinnitän koko ajan enemmän huomiota ylipainoisiin ihmisiin, ja siihen, miten he hotkivat ruokansa kävellessään. En halua syyllistää ketään, mietiskelen tässä vain tätä nykyajan massaruokakulttuuria ja lihavuusepidemiaa, ja mistä se johtuu. Jokin on oltava pielessä, kun epäterveellistä ruokaa on joka paikat täynnä ja ihmiset ovat lihavampia - ja varmasti huonovointisempia - kuin koskaan. Samaan aikaan ruoasta ja siitä, mikä on terveellistä, tiedetään tänä päivänä enemmän kuin koskaan ennen. Ahdistaa, miten ihmiset hotkivat ruokiaan majoneesit poskilla McDonald'sin penkeissä, kun minä olen yrittänyt neljä päivää maistaa huolella jokaikisen haarukallisen, jokaikisen kulauksen - ja melkeinpä jopa nuolin nälissäni lautasen puhtaaksi ensimmäisenä päivänä! Sydneyssä on kamalasti ylipainoisia ihmisiä, ja kuvottaa, miten voi olla mahdollista, että KFC:n ja McDonald'sin sallitaan pystyttää ihrasyöttölänsä joka kymmenen minuutin päähän toisistaan. Tarjonta vastaa kai kysyntää, vai kuinka? Mutta onko se ihmisten oma vastuu syödä epäterveellisesti vai pitäisikö heitä ehkä ohjata jotenkin parempaan?

Nukkumaan menen kiltisti ilman banaania.

Kuudes päivä

Enää ei edes oikein tunnu, että olisin jollain kuurilla. Aamupalaa ei tarvitse syödä pitkittäen jokaista suupalaa, vaan se on oikeastaan jopa ihan täyttävä. Olen energinen, ja katselen huvittuneena miestäni, joka haukottelee vielä toisenkin kahvikupillisen jälkeen... Alan todella ymmärtää, kuinka väsyneeksi ja nuutuneeksi vääränlainen ruoka ihmiset tekee.

Seitsemäs päivä

Kropassa tuntuu tosi hyvälle, eikä väsymyksestä ole tietoakaan. Silmät ovat apposen auki, eikä "unihiekkaa" oikein edes tarvitse pestä pois. Aamu lähtee käyntiin teen avulla ihan yhtä hyvin, ellei paremmin, kuin kolmen kahvikupin. Uskaltaudun illalla jooga-tunnille, eikä sekään tuota vaikeuksia. Cleanse-oppaassa neuvotaan harrastamaan kuurin aikana kevyttä tai keskiraskasta liikuntaa, jotta iho hikoilisi myrkyt pois. Kuurin alussa istuin lähinnä saunassa, koska energiaa mihinkään ylimääräiseen ei ollut.

Kahdeksas päivä

Ei eroa edelliseen päivään. Iho näyttää tosi hyvinvoivalta, eikä näppyjä ole ainoatakaan. Mieheni kehuu, että iho on "säkenöivä".

Yhdeksäs päivä

Sama fiilis kuin eilen. Työkaverit syövät wienerleikkeen ja ranskalaiset lounaaksi, ja minua ällöttää.

Kymmenes päivä

I did it! Upea fiilis! Kerrankin sain jonkun "laihdutuskuurin" päätökseen. Ehkäpä homma onnistui, koska laihdutuksesta ei oikeastaan ollut kyse, vaan kyllästymisestä oman kroppani kyvyttömyyteen tehdä kaikki asiat täysillä. Olo on energinen, ja olen jo varustanut ruokakaapit tulevaa varten samantapaisella ruoalla kuin cleanse-paketissa. En tiedä vielä, luovunko kahvista kokonaan, koska rakastan hyvän kahvin makua ja maitovaahtoa. Alkoholia en ole kaivannut ja uskon, etten tule siihen koskemaan juuri ollenkaan jatkossa.

Päivän kunniaksi menemme illalla ravintolaan syömään - minne? Se selviää seuraavassa postauksessa.


Happy! 


Loppuhuomiot:

-kannattaa aloittaa kuuri viikonloppuna, ettei tarvitse kärsiä pahimmasta heikotuksesta ja päänsärystä töissä.
-huomasin, että aika nopeasti keho tottuu uuteen ruokavalioon, ja jatkuva nälkä katoaa kyllä, kun syö oikein ja muistaa juoda jatkuvasti
-unenlaatuni parani, eikä nukahtamisessa ollut mitään ongelmia - toisin kuin joskus käy, mikä on ärsyttävää. Mietin, johtuuko tämä siitä, etten ole juonut kahvia?
-olo on yleisesti todella kevyt kuurin lopussa, eikä ikävistä asioista jaksa nostaa kamalaa mekkalaa, kuten ennen.
-suosittelen kaikille, jotka haluavat puhdistaa kehonsa lisäaineista ja päästä eroon "kahvikoukusta".

4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon dieetin naulaamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Lasse ja kiitti! Mites siellä päin maailmaa menee? :)

      Poista
  2. Ihanaa, tää oli oli tosi inspiroiva postaus! Tää ajankohta on Suomessa niin masentava, on pimeää, märkää ja kylmää, niin jos tästä sais vähän lisäenergiaa. Sokeria etenkin tulee syötyä liikaa..ja se taas väsyttää. Kaivoin netistä ton dieettimenun ja aion vetää sen läpi, pienin muutoksin, tässä marraskuun alkupuolella. Ah, energia ja sisäinen aurinko, olen valmis! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tsemppiä omaan cleanseesi! Mulla auttoi myös, kun vaikeimpina hetkinä lueskeli netistä muiden onnistumiskokemuksia :)

      Poista

Kiitos!