Pages

perjantai 8. helmikuuta 2013

My mornings & banana pancakes

Perjantain kunniaksi aamuisia tunnelmia Sydneystä. Rakastan aamuja jostakin syystä kovasti, ja olen paljon parempi ja aikaansaavampi aamujen kuin iltojen kanssa. Tällä viikolla olen käynnistänyt aamuni banaaniletuilla ja niistä oli pakko kirjoittaa tännekin. Näistä on kyllä toitotettu jo monessa blogissa, mutta pakko postata myös omassani...

Kyseessä ovat nimittäin maailman herkullisimmat ja yksinkertaisimmat pannarit, joita minä olen koskaan valmistanut ja maistanut. Itse löysin reseptin Ps. I love fashionista, ja olen tehnyt pannareita sen jälkeen varmaan kymmenen kertaa jo. Eli tuossa kuvassa oikealla yläkulmassa: banaaniletut mustikoiden ja jogurtin kera.


Yksinkertainen resepti kuuluu siis: kolme munaa ja kaksi banaania sekoitetaan hyvin ja eikun paistamaan. Olen käyttänyt sekä voita että oliiviöljyä paistamiseen ja toisinaan ripotellut letuille steviaa ja lopuksi lorauttanut vähäsokerista vaniljakiisseliä päälle. Yllä näkyy myös esimerkkejä lisukkeista, joiden avulla annosta voi muunnella helposti. En voi muuta kuin suositella! Parempaa jopa kuin aidot letut!

Hey there! Here's some of my morning moments from the past week. Oh, and I'm totally hooked on banana pancakes which are super super easy to make and so delicious. Just mix three eggs, two bananas, bake and you are ready to eat! 

3 kommenttia:

  1. Näitä on pakko kokeilla! Kiitti vinkistä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kestä, itsekin varastin muualta! Bon app! :)

      Poista
    2. Ai niin, ja kannattaa tehdä pieniä, noin 7 x 7 cm pannareita!

      Poista

Kiitos!