Happy New Year & ajatuksia kahdesta viime vuodesta

Olen taas avannut bloggerin ja ilokseni huomannut, että hiljaiselostani täällä päin huolimatta joku käy koko ajan seuraamassa, mitä minulle kuuluu. Jos joukossa on myös uusia lukijoita, ajattelin koota tähän postaukseen ajatuksia elämästä, jotka ovat heränneet Sydneyssä asuessani. Välissä myös ihan omia ajatuksiani itsestäni ja muutoksesta, joka on tapahtunut viimeisen kahden vuoden aikana.

Jännittävää uuttavuotta kaikille siellä ruudun toisessa päässä!

Rakastan eläimiä. Minulla saattaa olla koko päivän iso möykky rinnassa ja henkeä ahdistaa, jos olen nähnyt jonkinlaista eläinrääkkäystä. Eläimet eivät voi päättää useinkaan omasta kohtalostaan tässä maailmassa, ja on kuvottavaa, että joku haluaa tehdä niille pahaa tai ansaita rahaa niiden avulla. Useimmiten esimerkiksi koirien käytösongelmat heijastavat suoraan heidän omistajaansa. Jos voittaisin lotossa, perustaisin animal shelterin esimerkiksi jonnekin päin Etelä-Amerikkaa.

Elämäni muuttui kaksi vuotta sitten täydellisesti. Löysin sattumalta jotain sellaista, jota olin etsinyt koko ikäni ilman suurempaa vaivannäköä. Löysin mielenrauhan, uuden suunnan elämälleni, rakkauden ja sain samalla elämänpituisen seikkailun ympäri maailmaa - kirjaimellisesti. Vaikka on ollut myös pahalta tuntuvia hetkiä mukana, onnellisuus ja etsimisen lopettamisesta seurannut levollisuus ovat kuitenkin päällimmäisinä tunneskaalani huipulla.

Minua kismittää olla seurallinen. En yksinkertaisesti pidä suurista ihmisjoukoista, ja vain harvan ihmisen kanssa jaksan oleskella kovin pitkään edes kahdestaan, kunnes kaipaan jo itsekseni olemista omien askareideni parissa. Olen introvertti, enkä jaksa hakea ihmisiltä hyväksyntää tai tukea mielipiteilleni suuren ystäväpiirin kautta olematta kuitenkaan itserakas tai erakko ilman yhtään ystävää.

Olen aina panostanut työhöni, koska tykkään siitä, mitä teen. En voisi kuvitellakaan jättämättä tekemättä jotain sellaista, josta on sovittu, ja tunnen huonoa omaa tuntoa jos jokin asia myöhästyy. Olen tehnyt työtä, jota teen tänä päivänä, eli kirjoittanut, 15-vuotiaasta asti. Jo sitä ennen minulla oli omia repaleisia lehtiäni, joihin leikkasin kuvat muista lehdistä (tekijänoikeus-sanaa en tainnut silloin tuntea...) ja sepitin omia tarinoitani. Jakelin lehtiäni naapureille ja perheelleni, jotka myöhemmin antoivat lapsuusiän luomispuuskieni tuotokset takaisin itselleni sanoen leikillä, että saattaisin arvostaa niitä itse enemmän...

Rutiinit ovat minulle kaikki kaikessa. Olen herkkäuninen, ja jos en pääse nukkumaan tiettyyn kellonaikaan, rytmini menee sekaisin, ja minua väsyttää aamulla. Väsyneenä ei mikään oikein toimi. Haluan olla tehokas, ja siksi vaalin tunnintarkkaa nukkumaanmenorytmiäni. Mieheni kutsuu minua joskus leikillään gradma':ksi aikaisen nukkumaanmenoaikani vuoksi. Muutun myös hyvin ärtyneeksi, jos en saa ruokaa noin kolmen tunnin välein. Lopetin kahvin liikalitkimisen (neljä kuppia ja siihen päälle energiajuoma) muutama kuukausi sitten. Sen jälkeen olen ollut vähemmän ärtyisä ja nukkunut paremmin - myös päiväunia, jotka olivat aiemmin sula mahdottomuus, koska unenpäästä ei vain saanut kiinni. 

Olen myös kiinnittänyt viimeisen kahden vuoden aikana enemmän huomiota siihen, mistä kannattaa olla vihainen, suuttua ja minkä taas antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olen ymmärtänyt, että minä itse päätän, annanko negatiivisten ajatuksien asettua päähäni, ja ettei negatiivisten ajatusten ajattelu kauheasti kannata. En voi muuttaa muiden negaatioita, voin itse vain jättää sellaiset asiat noteeraamatta. Kun tämän tajuaa, saa hirveästi energiaa ja levollisemman olon.

Muun muassa netissä esitetty väite, ettei pitäisi odottaa oman elämän alkamista siihen asti kun löytää esimerkiksi rakkauden (tai unelmatyön jne.), on osittain täyttä roskaa ja osittain totta. Elämä on paljon helpomaa, kun sen voi jakaa jonkun kanssa, elämällä on enemmän merkitystä rakastuneena ja kun rakastaa. Toisaalta taas elämä ennen rakkautta oli täynnä erilaisia kokemuksia, jotka piti kokea ennen aloilleen asettumista. Mutta edelleen: se joka väittää, että 'älä odota rakkautta ollaksesi onnellinen', valehtelee kyllä minun mielestäni! Elämänohje jonka voinkin vilpittömästi antaa, on rakkauden kohteen etsiminen - vaikka ironisesti juuri se etsiminen usein pilaa koko homman! 

Minulla on jatkuvasti uusi matkustussuunnitelma mielessä. Rakastan lentoreittien etsimistä hakukoneilla ja karttojen tutkimista. Haaveilen tällä hetkellä safarista Afrikassa. 

Sain joululahjaksi micro scooterin mieheltäni, ja tunnen itseni lapselliseksi mutta iloiseksi sillä ajellessani Sydneyn keskustan katuja. Hermostun, jos joudun odottamaan, joten kapine on kuin luotu minua varten. En malta odottaa, että saan ottaa sen mukaan työmatkalleni ensimmäistä kertaa.

Olen nauttinut Australian Sydneyn suurkaupunkielämästä siinä mielessä, että kaikkea on saatavilla ja tekemistä on paljon. Olen täällä tottunut siihen, että jossain muualla on toinen vaihtoehto, ja jos joku ei miellytä, sitä ei tarvitse tehdä toista kertaa. Tämä pätee ruokaan, viihteeseen, uimarantoihin, ravintoloihin, alueisiin, vapaapäivän viettoon... you name it. Saa nähdä, miten minulle käy, jos joudun joku päivä muuttamaan pienempään kaupunkiin jossain päin maailmaa. 

Vaikka olen jo saanut paljon, minulla on vielä unelmia toteutumatta. Uskon siihen, että jos oikein kovasti tahtoo jotain, sen myös saa. Henkilökohtaisia uudenvuoden lupauksiamme en voi täällä paljastaa, mutta listattuina olivat muun muassa surffikurssi, golf-tunnit, vähintään kahden kirjan lukeminen kuukaudessa ja vähintään kaksi liikuntakertaa viikossa.

Millaisia lupauksia te teitte?